Se on kutsu pysähtyä ja tarkastella mielen rakenteita suoraan – ilman vertailua, tuomitsemista tai ihanteiden tavoittelua.

Puhumme usein uupumuksesta, pelosta ja suorituspaineista ulkoisina ongelmina. Mutta mitä tapahtuu, jos katsomme hieman syvemmälle ja tutkimme, miten suhtaudumme aikaan, itseemme ja toisiimme?

Kun lakkaamme jatkuvasti pakenemasta sitä, mitä on, ja alamme nähdä joksikin tulemisen pakon, jotain voi päättyä.

Myös suru voi nousta pintaan – suru siitä, että olemme ehkä käyttäneet suuren osan elämästämme paeten jotakin, jota emme ole koskaan todella katsoneet.

Kun pakeneminen päättyy, ei ehkä tarvitse enää etsiä uutta menetelmää päästäkseen johonkin.

Siinä voi alkaa jotakin aivan muuta.

Meditaatio ei ehkä silloin ole tekniikka tai harjoitus. Se alkaa itsestään, kun lakkaamme pakenemasta sitä, mitä todella on.

Ehkä rauhaa ei tarvitse tavoitella.

Ehkä läsnäoloa ei tarvitse opetella.

Ehkä riittää, että pysähdymme ja katsomme.

Kirjoitukset pohjaavat arjen havainnointiin ja syvään sisäiseen tutkimiseen.

Tervetuloa lukemaan, havainnoimaan itseä ja ennen kaikkea pysähtymään.

«”Tärkeintä ei ole tieto siitä, mihin pakenee, vaan oleellinen tieto siitä, mitä pakenee.”»